keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Herätellään tää nyt eloon!

                 HipHei!

Pitkästä aikaa ajattelin starttaa taas kirjoittelun täällä. Viime kerrasta on tovi vierähtänytkin, jälleen kerran.

                                 


Ollut miljoona rautaa tulessa.  🔥

Menetetty rakkaita ja samalla saatu valtavan paljon uusia ihania ihmisiä ympärille. Treenattu kovasti, käyty Saksassa Kansainvälisissä kisoissa kisaamassa. Ja hienosti sijalla 5. Tytön syntymän jälkeen oon iloinen koska kaikki meni suht hienosti. Dieetti oli pitkä mutta ihana. Rakastan dieetillä oloa. Tokihan aina on parantamisen varaa, niin myös nytkin, nälkä kasvaa syödessä! No kyllähän se elämä on heitellyt hiukan laidasta laitaan. Ja oltu aika kovillakin. Onneksi osaan himmata ottaa aikaa ja rauhoittua, puhua ja pitää itsestään huolta.

Yritys pyörii hienosti ja töitä piisaa. Paljon saatu huippu asiakkaita remmiin mukaan, uusia tuulia pyöritetty käyntiin ja vähän kouluttauduttukin lisää.

Mielettömästi kaikkea laidasta laitaan on siis tapahtunut. Treenattu kovasti, nautittu ja oltu myös ihan lomallakin. Mikä on ihan harvinaista herkkua minulle. Koska muut kun lomailee me paiskitaan töitä. Nyt vain odotan joululomaa kovasti ja yhdessäoloa, ihania jouluruokia, mökkimaisemia. Ei hälyä, ei meluja vain mökin rauha, avanto, sauna, kynttilän valoa ja joulupuku päällä lautapelejä ilta myöhään kikattaen.


Ihanaa joulun odotusta sinullekin ❤️

XoXo 💋

maanantai 1. tammikuuta 2018

Vuosi 2017

Aikaa on kulunut (liikaa) viime kirjoituksesta. Nyt skarpataan ja aijon olla aktiivisempi kirjoittaja.

             

Niin se vuosi vaihtui rauhallisesti, kotona perheen kanssa, hyvin syöden, muutamat raketit taivaalle ja Arman maratoni, töitä pitkät päivät Vierumäen Urheiluopistolla, jumppapirkon roolissa. Ja tänään taas töihin CrossGymille aamusta, omat treenit ja futista mimmien kanssa.


 





Vuosi 2017 ollut kaikkea mahdollista ylä- ja alamäkeä, itkua, pään hakkaamista seinään, iloa, naurua vedet silmissä, hikeä, verta, onnea, suukkoja, halauksia ja rakkautta. Uusia yatäviä, vanhojakii ystäviä ja menetettyjä ihmisiä sekä poisnukkuneita.
Pieniä ja isoja mussukoita ja kaikki niin rakkaita ja tärkeitä ❤

Vuoteen 2017 mahtuu paljon ja jokaisesta hetkestä olen kiitollinen myös niistä huonoista ja vaikeista hetkistä. Jokainen asia kasvattaa, lujittaa ja ennenkaikkiaan antaa potkua jatkamaan eteenpäin..
Koska periksi ei anneta! 💪



Tiedän että tää uus vuos tulee olemaan mahtava, onnellinen, positiivinen, timanttii, säihkettä, rakkautta, saavutuksia, loisto juttuja ja iloa pullollaan 💟
Unelmien täyteinen vuosi 2018 🙏

Minkälaisia unelmia sinulla on vuodelle 2018?  😘

Minun unelmia/ tavoitteita vuodelle 2018

       💥 Kehittyä crossfit'ssä monipuolisesti ja varsinkin saada juoksu rullaamaan.
       💥 Auttaa monia ihmisiä ympäri Maailmaa, voimaan hyvin ja saamaan taloudellista helpotusta ja saavuttaa omat unelmansa.
       💥 Saada oma firma Maailman laajuiseksi ja saada huikeita tekijöitä (20 💎) lisää mukaan. Pitää huolta omasta tiimistä ja tehdä yhdessä enemmän töitä.
       💥 Perhepäivät taas säännölliseksi.                💥 Saada rakkaan teinin kasvun myllerrykset rauhoittumaan.
       💥 Lomamatka PM perheen kanssa Kroatiaan.
       💥 Suunnataan 2viikoksi lomalle Pohjoiseen, koko perheen voimin.
       💥 Lunastaa oman FitLine auton.
       💥 Olla Saksassa Maailman Konffassa palkittavana EVP tasolla, suurella lavalla ja suuren tiimini kanssa.
       💥 Käydä kisaamassa Crossfit kisoja.
       💥 Löytää meidän perheelle juuri täydellinen koti. Valkoinen, kaunis, isolla pihalla jonne saan rakentaa oman puutarhan, jossa saamme leikkiä, touhuta, pelata, rauhoittua ja olla vaan. Koti joka on rakkauden koti ❤
       💥 Rakastaa, helliä, hoivaa, huolehtia ja nauraa maha kippurassa, viettää laatuaikaa... perheen, ystävien, läheisten ja ennenkaikkiaa itseni kanssa.

Kiitos kiitos kiitos 🙏❤

                                      XoXo 💋
     

torstai 29. kesäkuuta 2017

Starttaa nyt liikkumaan vol2

Mitä tulisi sitten mussuttaa? 




Hyvät ihmiset, työni parissa kuulen / näen paljon ihmisiä, jotka usein jojoilevat painonsa kanssa. On hyviä hetkiä ja on huonoja hetkiä! Joo niitähän on meillä kaikilla, mutta ei se sitä tarkoita etteikö sitä syömistä jne. kannattaisi silloinkin ajatella järkevästi ja fiksuilla valinnoilla. 

Minusta ei myöskään pitäisi tuudittautua jatkuvaan ruuan punnitsemiseen ja ainaiseen painon vahtaamiseen. Ensinnäkin se puntari antaa vain suuntaa, muuten sen voikin heittää mäkeen! Keittiövaaka on tottakai tärkeä, määrien opettelussa, mutta minusta tulee opetella syömään silmällään ruokaa! Jokaisen tulisi opetella löytämään se kultainen keskitie itselleen eli tasapaino kaiken asian suhteen! Mikä sopii sinulle ei välttis minulle jne. Ideoita on tv, some ja lehdet pullollaan. Tulee vain löytää itselleen sopivat, toimivat ja fiksut palikat!

Opetelkaa itsellenne kultainen keskitie / tasapaino elämään..



PT neuvovat sinua hyvin alkuun jos potkua ja tsemppiä tarvitsee. Mutta ei kukaan voi aina elää sen mukaan mitä joku sulle paperille laatii. Toki jokainen tekee kuten tahtoo! Tarkoitan vain ettei kokoajan voi olla toisen henkilön ohjeiden varassa, tiukassa kontrollissa elämistä.
Tärkeitä on muistaa ettei elämä ole yhtä juhlaa mutta ei sen kuulu myöskään olla ainaista hampaiden kiristelyäkään, se kuuluisa miljoonaan kertaan sanomani TASAPAINO.


Nauttikaa elämästä! Opetelkaan syömään fiksusti! Hyvää ruokaa ja ns. herkkujakin saa tehtyä niin paljon terveellisistäkin vaihtoehdoista. Eikä niihin aina tartte todellakaan sekoittaa puddingia tai sitä ja tätä jauhetta. Puhtaista raaka-aineista saa niin paljon hyvää.. Virpin kokeileva keittiö on kyll testaillut kaikkea! Laittelen joskus tulemaan päivityksen terveellisistä herkuista.



Alkuun toki vaatii opettelua että löydät sopivat raaka-aineet ja mittasuhteet. 
Kaiken a ja o on ruokailussa se että valmistaa ruuan itse. Valitsee hyviä raaka-aineita. Syö säännöllisesti. Herkuttelee silloin tällöin! 

Perusvinkkejä:

☝ Syö riittävästi. Varmista, että saat ravinnosta omaan tilanteeseesi sopivan määrän riittävästi proteiinia, hiilareita ja rasvaa. Yleensä kokonaisenergian määrää kannattaa säädellä nostamalla/laskemalla hiilarin osuutta. Energioita ei kannata leikata proteiineista tai rasvoista ellet tietysti jostain syystä saa niitä ruokailuistasi liiallisia määriä.
☝ Pidä huoli riittävästä vedenjuonnista. Jos vesi ei maistu sinällään. Mausta tuoreella mintulla, sitruunalla, limellä tai vaikka appelsiinilla.
☝ Suurimmat tulokset saavutetaan kunnollisella perusruokavaliolla. Lisäravinteilla täydennetään siellä missä täydennystarpeita löytyy. Itse suosittelen terveellisen ja monipuolisen ruokavalion tueksi laadukkaita ravintolisiä, joita minun kautta voit ostaa. Toki jokaisen oma valinta käyttääkö mitää. Mutta suosittelen! Käyhään kurkkaas https://www.pm-international.com
☝ Syö monipuolisesti. Perusasioilla ja maalaisjärjellä pääsee ihan oikeasti jo pitkälle. 
☝ Nauti ruuasta, älä hotki!
☝Herkutellakin saat! Mutta fiksusti ja silloin tällöin! 
☝Fiksuja valintoja suuhun!

Tässä vähän osviittaa mitä voisit syödä (en laittele määriä):

Aamupala:

FitLine aamujuoma+ aminot, cc-cell kapseli, nivelkuntoa, solunsuojaa, omega3 öljyä.
Kaurapuuroa, raejuustoa, marjoja (kesällä on ihanaa kun saa tuoreita), kanelia.
1 kananmuna.
Teetä / kahvia jos tykkää juoda.

Välipala:
Smoothie jossa on
Turkkilaista juggea, marjoja ja hedelmiä oman maun mukaan, mehukeittoa.

Tai
Pähkinöitä, hedelmä, FitLine proteiinipatukka.
FitLine resto + activize drinksu.

Lounas:
Riisiä/pastaa/perunaa. Kanaa/kalaa/soijaa/tofua. Raejuustoa. Kasviksia ja salaattia.
Itsetehtyä kastiketta missä hyvii rasvoi 😉

Toinen välipala. Samalla kaavalla kuin ekakin suht koht.
FitLine resto+ activize drinksu ja aminoa kylkeen.

Päivällinen kutakuinkin samaa kaavaa myöskin. Riippuu mihin aikaa käy treenailemassa niin treenin jälkeen aterialla on enempi hiilaria.
Toinen ruoka voi olla kevyempi versio! Riippuu aina vähän omista tavoitteista.

Esim. Uunikalaa ja kasviksia, salaattia ja itsetehtyä kastiketta missä hyvii rasvoja!

Tai
Salaattia, siemeniä, kanaa/kalaa/kananmunaa, ananasta tai vesimelonia. Leipä siivu jossa paljon salaattia, kasviksia. Itse teen siemennäkkäriä ja on ihan parasta 👍

Iltapala:
Munakas. Kurkkua ja tomaattia, salaattia.

Tai
Rahka, ja marjoja.

Tai
FitLine itsetehtyä ProShape vanukasta.
FitLine restoa+ cc-cell kapseli, aminoa, nivelkuntoa, omega3.

Ja kauniita unia! 💟


Muistakaa ihanat rakastaa itseänne! Te ootte just ihania vaikka sulla onkin sikpakin tilalla vähän ylimääräistä taikka et ookaan kisakireessä kunnossa. Älä koskaan vertaa itseäsi muihin.. Ei kaikkien kuulu olla samasta muotista tehtyjä. 
Pääasia on että oot itse tyytyväinen ja onnellinen 💗


                                                          XoXo 👄


                       

perjantai 5. toukokuuta 2017

Starttaa nyt liikkumaan vol1

Aikaa vielä on oikeinkin hyvin..

Kesä kesä kesä kesääääää tulee 





Aina näin kevään aikana alkaa ihmisillä kirkastumaan mieli ja olemaan jo pikkuhiljaa kesä mielessä. Monelle iskee nyt "tartteis tehdä jotain ennen kesää". "Aivan pakko päästä bikini kuntoon".

Viimeistään tässä vaiheessa alkaa kiinnostaa myös enemmän oma syöminen, liikkuminen ja kokeillaan niitä biksuja tai kesävaatteita ylle yms.
Puristaa, kiristää, ahdistaa ja vähän ehkä ärsyttääkin olo, iskee peilin edessä!

Miksi joka vuosi ennen kesää, kesän jälkeen ja myös tammikuussa alkaa tää sama rumba? Uudelleen ja uudelleen, hyvinkin monelle. Aina pitää olla missäkin kunnossa.
Eikö olisi vaan helpointa olla aina kunnossa, eikä jojoilla kerta toisensa jälkeen. Eikö olis syytä alkaa pikkuhiljaa opettelemaan oikeanlainen tasapaino kaikkeen, muistaa ettei se elämä oo aina yhtä juhlaa, tehdään fiksuja valintoja lautaselle, liikutaan sopivasti, huolletaan muutenkin kroppaa ja muistaa että elämästä saa ja pitääkin nauttia, järkevästi ja fiksusti. Ei elämän tartte totisestikaan olla punnitsemista ja hampaiden kiristelyä tai ainaista syynäämistä puntariin.
Kerran kun opettelee kunnollisen tasapainon kaiken suhteen, ei tartte jatkuvasti jojoilla ja pohtia kesä taikka sitä pikkujoulu kuntoa :)  Kun perus palikat on hyvin hanskassa ei ne hanskat oo hukassa.




Vinkkejä:

Nyt siis ryhdytään töihin! 

Voit tehdä treenin kotona, ulkona, salilla taikka käydä jumpalla. Tunti piisaa. Älä suotta kuluta tuntitolkulla aikaa, juosten siellä, täällä ja tuolla.. jumppa jumppa jumppaa. Ei sen elämän tartte olla pelkkää jumppaamista.
Muista hyötyliikunnan tärkeys! Näin kesän tullessa liiku pyörällä, rullaluistimilla taikka kävellen. Tee pihatöitä ja keksi pikku puuhastelua missä tulee vähän hiki.





 

Tee tehokas treeni, älä pelkää painoja, muista AINA hyvä tekniikka. Tekniikka ennen painoja. Salilla näkee hurjan paljon mimmejä ja poikiakin, tekniikka on aivan päin honkia ja painoa julmetusti tangossa/laitteessa. Rikkoako jengi meinaa itsensä?! Aika hurjaa. Oo siis kärsivällinen, painot sieltä alkaa liikkumaan kyllä, ne isommatkin. Opettele ensin tekniikka tekemään oikein! Siitä lähdetään liikkeelle aina. Kysy neuvoa ammattilaisilta, niitä on pilvin pimein nykyään tarjolla.
Et sä jää koskaan yksin se on varma. Ja muista tyhmiä kysymyksiä ei oo. Hyvä valmentaja löytyy kyllä taatusti joka korjaa kaiken tarvittavan eikä vain lyö nenäsi eteen ohjelmaa ja sano pärjäile!
Mutta muista vaikka sinulla on se valmentaja, ei hän sinun puolesta töitä tee!



Muista ei tekosyitä! Jokainen irrottaa päivästään taatusti tunnin tai hiukan reilun tunnin. Koska vaikka käyt töissä 8h ja nukkua kuuluu 7-8tuntia/ yössä, sinulle minun laskujen mukaan jää aikaa perheelle ja muuhunkin touhuiluun 9h. Jätä se sohva tai makaa siinä vasta kun oot käynyt liikkumassa, ota siis treenikamat mukaan töihin, mene suoraan töistä tai ennen töitä, tee treenisi ja nauti elämästä, hyvästä olosta ja ennenkaikkiaan ole terve ja pysy terveenä!



Miten lähteä liikkeelle...
Rakenna itsellesi sopiva rytmi, kalenteriin suoraan. Se jo auttaa sinua suunnittelemaan liikuntalukkarin.
Lenkki (aamusta ennen aamupalaa) tms. aerobinen 1-2 x viikossa. Lihaskunto treeni 3-4 x viikossa.
Lihashuoltoa en suosittele skippaamaan koskaan. Venyttele treenin jälkeen kevyesti, pidä myös erillinen lihashuolto "treeni" tai kaksikin viikossa, jolloin venyttelet huolellisesti, käytä rullaa taikka pilatespalloa apuna. Hierojalla on myös syytä käydä aika ajoin availemassa paikkoja. Elä koskaan myöskään skippaa lepo päiviä, ne on syystäkin kalenterissasi, eli 2-3 lepo päivää viikossa on hyvä.
Muista kuitenkin oma kuntotasosi huomioida kun rakennat liikuntalukkarin itsellesi. Ei jatkuvasti pidä sännätä ja liikkua.

Rytmi ja liikuntakalenteri tulee olla sellainen jonka pystyt itse toteuttamaan, ilman minkäänlaista stressiä. Koskaan ei saa stressata liikunnasta vaan nauti ja tee liikkumisesta elämäntapa! Kokeile eri lajeja, mikä on mieleinen laji juuri sinulle. Joku tykkää jumpista esim. pumppitunnista, joogasta, tai toiminnallisesta harjoittelusta näin esimerkkinä, joku käy mielellään vain salilla. Minusta ei oo yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa liikkua. Pääasia on että liikkuu ja pitää itsestään huolta.




Nauti liikkumisesta ja tee aina 110 lasissa. Muista lenkillä ei sinun tarvitse todellakaan juosta heti, hiki kuitenkin täytyy tulla! Reipasta menoa siis. Älä koskaan, ikinä milloinkaan vertaa itseäsi muihin! Äläkä koskaan pelkää ottaa askelta ja lähteä liikkeelle, oli kuntotasosi mikä tahansa. Koskaan ei ole myöhäistä aloittaa. Apua saat jos vain tarvitset!




Nyt tuumasta toimeen, treenikamat niskaan ja liikkumaan! Tsemppiä 👍💖

                                                                                             XoXo 👄

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Mamma ehdokkaana

Tää mamma asettuu siis udelleen ehdokkaaksi..


Kuntavaaleissa äänestetään hyvinkin pian..
Ootko valmiina?
Tiedätkö jo ketä äänestää?

Parempi Heinolan ehdokas Virpi Gustafsson haastattelu:

1) Ikä, ammatti, perhesuhteet, luottamustehtävä 
36 vuotta, liikuntaneuvoja. Perheeseen kuuluu mieheni, kaksi lasta ja karvakamut.

2) Miksi puolueisiin sitoutumaton PaHe?
Koska tää on just se juttu minulle, sitoutumaton, rento, lämmin ja ennen kaikkiaan mieli kirkas ja ollaan lähellä kuntalaisia. Tää porukka pyrkii vaikuttamaan sydämellä ja kuulemaan ihmisten ajatuksia.

3) Millainen on tavallinen arkipäiväsi?
Pikku mimmi herättää noin 6-7 aikaa, syödään lapsien kanssa aamupala ja siitä lähtee meidän päivä käyntiin. Tunnin aamulenkki ja sitten touhutaan kotona, odotellaan isompaa koulusta. Aika pitkälti perheen ja kodin touhuja pyörittelen.
Iltaisin mammalla on omaa aikaa ja käyn treenaamassa tai ohjaamassa jumppia. Kotoa käsin teen töitä aina kun vain on mahdollista. Ja kirjoittelen blogia.

4) Mainitse kolme asiaa, jotka olet sitoutunut tekemään Heinolan hyväksi.
Perheiden, lapsien ja nuorten palveluiden ja hyvinvoinnin kehittäminen. Liikuntapalveluiden ja tapahtuminen kehittely, että saadaan Heinolaan läpi vuoden liikettä ja hyvää mieltä. Heinolan yrittäjät liikkeelle ja tekemään yhdessä.

5) Mikä on paheesi?
Elokuvat, mä rakastan katsoa elokuvia. Voiko se olla pahe :)

6) Mikä Heinolan päätöksenteossa on hyvää? Mitä muuttaisit?
Ollaan lähellä kuntalaisia ja kuullaan heitä. Enemmän keskustelua myös päättäjien kesken, yhdessä me tehdään tästä toimiva kokonaisuus, sydämellä.

7) Terveiset kuntalaisille
Yhdessä tehdään toimiva ja Parempi Heinola!




Mä en lupaa kuuta teille taivaalta. Enkä että parannan tai tuon rauhan päälle maan. Tekisin sen jos vain omaisin sellaiset supervoimat. Mä tahdon Paremman Heinolan, tän rakkaan kotipaikkani toimivaksi kokonaisuudeksi, jossa on jokaisella hyvä olla ja elää 

Mun sydäntä lähellä on lapset, nuoret ja perheet. Ennenkaikkiaan heidän hyvinvointi ja palvelutTahdon Heinolasta toimivan kokonaisuus jotta täällä olisi tekemistä ja touhua kaikille läpi vuoden ja niitä kallisarvoisia työpaikkoja unohtamatta.
Heinola jossa voidaan hyvi vauvasta vaariin 



Heinolalaisten tulee puhaltaa yhteen hiileen jotta saadaan muutos roihu palamaan.

Siispä äänestä mua, lupaan tehdä parhaani.
Parempi Heinola, numerolla 146 Sydämellinen kiitos sinulle 💗💗



No miksi PaHe?

Tää on just sellainen jengi mikä pyrkii vaikuttamaan sydämellään. Monelle meistä todella tärkeitä asioita pyritään parantamaan ja olemaan lähellä kuntalaisia ja kuuntelemaan heitä, heidän mielipiteitään. Meille tärkeitä asioita on juurikin Heinola kaikinpuolin. Täällä rakkaassa kotikaupungissa on saatava asiat rullaamaan, lopettaa turhat taistelut, yhteen hiileen puhaltaminen ja että kaikki myös tuolla isommilla palleilla ajattelisi heinolalaisia ja kuinka tätä parantaa, aikuisten oikeasti. Jääräpäisyydellä ja omaa tietään kiillottamalla ei vaan saada mitään aikaiseksi! Eikö se ole jo nähty.

Ennen kuin lopetan. Tahdon vielä sanoa sen verran, että käykää oikeesti äänestämässä. Koska niin sie pystyt vaikuttamaan edes hiukan kuinka asioita hoidetaan. Ja miettikää kenelle äänenne annatte. Koska valitettavasti ei pystytä varsinaisesti äänestämään henkilöä, vaan pisteet menevät myös hänen puolueelleen aina..

Jos tahdotaan muutosta, tehkää se jo heti kättelyssä äänestämällä fiksusti.
Heinola paremmaksi, yhdessä! ❤


Täältä löydät lisää ehdokkaita ja ajatuksiamme ja lisäksi tulkaa torille juttelemaan meidän kanssa.






                         XoXo 👄


perjantai 24. helmikuuta 2017

Prinsessa maja


Muistan kuinka pienenä itse rakennettiin taikka joku rakensi majan pyynnöstä.
Majoja oli erilaisia. Lähinnä ne tehtiin tuoleista, peitoista ja tyynyistä, hyödynnettiin pöytiä tms. Sinne laitettiin valoja "jouluvaloista" tai pöytälamppu. Maja oli sellainen että siellä mahtui hyvin köllöttelemään, lukemaan ja leikkimään. Pentti pappa oli paras rakentamaan majaa ja se sai olla olohuoneessa ihan rauhassa. Pappala oli siitäkin asiasta ihan ykköspaikkani  💖



                  Jokaisen tytön unelma.....

Isohuone ja iso prinsessa maja 💗

Haaveilin pienenä tyttönä omasta prinsessa hörselö majasta. Iso linnake, valoja ja kauniita kirkkaita tähtösiä kimmeltämässä. Ja iso huone jossa se iso maja/ linnake saisi olla aina.  Vielä joskus meillä on riittävän iso huone, jonne rakennan koko perheelle prinsessa hörselö unelma majan 💖

Minä rakastan prinsessa juttuja ja nyt oman pienen tytön myötä oonkin taas päässyt toteuttamaan itseäni ja niitä ihania prinsessa hörselö juttuja. Esikoiseni oli poika joten hänen kanssa tuli tehtyä niitä poikien juttuja, mm. rakenneltua legoi ja leikittyä jos jonkinlaisilla monstereilla. Tai tehtyä vähän sellainen rouheempi poikien maja. Ihanaa aikaa oli sekin aika! 💖

Aluksi meinasin itse rakentaa majan, katselin erilaisia kankaita netistä. Ja suunnittelin millä tavalla sen valmistaisin. Ja otin selvää paljonko sen tekeminen maksaisi. Kankaita löytyi netti pullollaan, jos jonkinlaista ihanaa. Melkein täytyy sanoa että iski valinnan vaikeus. 

Pyöreää pyöröpuuta löytyi paikallisesta puu myymälästä.
Laskin että hinnaksi olisi tullut 70e. 
Eli en olisi kovinkaan montaa euroa loppujen lopuksi säästänyt.
Päätin kuitenkin ostaa valmiin majan kun alennuksesta löytyi jo keväällä. Tilasin siis majan tuolta Jollyroomista. Hinnaksi sille jäi n. 80e. No olishan se raha mennyt turhempaakin ja täytyyhän jokaiselle tytöllä olla oma prinsessa maja 💗


Tällaisen mä tahdon vielä omasta makkaristani 💖💖



Minkälainen meidän prinsessa maja sitten onkaan..


    









Meidän majan teko on hiukan vielä kesken. 
Mutta sieltä meiltä tällä hetkellä löytyy tyynyjä, leluja, pehmoleluja, kirjoja, prinsessa kruunu ja päivänsäde kyltti. Taikasauva jolla voimme tehdä upeita unelma taikoja. Ja lisäksi saatiin veikalta mahtavaakin mahtavampi robotti, joka suojelee prinsessoja kaikelta pahalta. Se pitää ääntä ja liikkuu.
Jokaisella prinsessallahan kuuluu olla oma suojelijansa. 💖

Meiltä uupuu vielä sieltä valot, tähtiä täytyy rakentaa, tyynyjä lisää hommailla ja prinsessa peitto. Lisäksi kirjakori vaihtuu valkoiseen koriin jakka löydetään kiva ja sopiva. Pikku hiljaa jatketaan sisustamista ja laittamista, pääasia että nyt saadaan nauttia ja loikoilla, lukea ja leikkiä omassa majassa. Äitilläkin on niin kivaa... prinsessa leikit on niin hauskoja.

Ihanaa viikonloppua kaikille 💗


                                                                                               XoXo👄
 

torstai 16. helmikuuta 2017

Timanttiset ystävät

 Ne on niin valtavan tärkeitä.. 


Tämän viikon tiistaina oli virallinen ystävänpäivä mutta minulle se on jokaikinen päivä 💖


Millainen on ystävä:

Tulee teille soittamatta. 
Heittää takkinsa minne haluaa. 
Sanoo mielipiteensä suoraan. 
Saa sinut pakosta nauramaan. 
Suree kanssasi.
Antaa anteeksi. 
Juo kahvisi. 
Tutkii kaappeja. 
Hänen seurassaan voi olla kauan hiljaa vaivaantumatta. 
Ei kerro muille salaisuuksiasi. 
Ei valehtele. 
On puolellasi. 
Välittää sinusta. 
Ei suutu. 
On yksinkertaisesti samanlainen kuin sinä. On välillä aivosi. 
Pitää sydämesi lämpimänä.



Treenimimmit
Oon niin valtavan kiitollinen jokaisesta ystävästä. Ne tuo iloa ja väriä mun elämään. Jokainen omalla tavallaan, aivan mahtavia ja täydellisiä omana itsenäänsä, mulle ei tartte esittää yhtään mitään eikä mun heille.. saa olla just sellainen kun on! Heidän kanssa on just parasta muutenkin. Tehdä kaikkea tai olla vaan tekemättä yhtään mitään. Joka päivä ei olla välttämättä tekemisissä tai kuulla, mutta ei se ystävyys mihinkään katoa.. todellinen ystävyyshän säilyy aina ja ikuisesti! 💖
Mun ystävät ne tulee meille ja on kuin kotonaan. Koska se on ihan luonnollinen juttu, ne on kuin perhettä.

Mä pyrin auttamaan ja olemaan aina käytettävissä, miten vain pystyn. Annan vaikka vaatteet päältäni jotta heillä olisi hyvä olla! Oon siinä kun tukea ja turvaa tarvitaan. Joskus oon se järjenääni jos on tiukka paikka taikka koitan piristää ystävääni viemällä vaikka kukkia. Ystävät on vaan mulle tärkeitä ja rakkaita! Ystäviä löytyy läheltä ja kaukaa. Urheilun parista, mamma kamuista ja ystäviä on VipPink tiimissäni, ympäri Suomea ja jopa ulkomailla. Jokainen on ihana, rakas ja just paras minun ystäväni 💖

VipPink tiimikorut 

Kiitos rakkaat ystävät, että ootte siinä ❤

                                                                                                       XoXo 👄